HS: Nälkä on hyvä asia
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Maalis 10, 2022 8:56:33 ip HS kertoo, että 15 % peltoalastamme saattaa jäädä kesannolle. Ylen mukaan koska "Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena lannoitetoimitukset takkuavat."
Jos Ylen toimittaja, vai toimitsija?, olisi ollut rehellinen, hän olisi kertonut kuten HS, että "keskiviikkona Euroopan unioni lisäsi pakotelistalle kolme venäläistä oligarkkia, jotka omistavat merkittäviä venäläisiä kemianyhtiöitä."
Mikäli lannoitefirmat - niin oligarkkien omistuksessa kuin ovatkin - eivät saa rahojaan lannoitetoimituksista, ei tavara kulje, eikä siihen tarvita Venäjän jo osin asettamia vientikieltoja. Ukraina, joka on yksi maailman ruoka-aitoista, on jo ehtinyt puolestaan kieltää tattarin, rukiin, ohran, hirssin, suolan, sokerin ja lihan viennin vuoden loppuun saakka. Myös tuleva sato on nyt uhattuna.
Mutta mitäs siitä, Yle kertoo että "Ruokatottumuksiin voi tulla muutoksia, ja se on hyvä asia."
Tuohon pelkästään 1. maailman huolista ellei iloista lähtien kirjoitettuun Ylen juttuun pitäisi tietenkin lisätä, että Ukrainan ja Venäjän viljasta ja lannoitteista riippuvien etenkin kolmansien maiden asukkaat - satoja miljoonia ellei miljardi - joutuvat muuttamaan tottumuksiaan jopa nälkäkuoleman partaalle ja ylikin.
Ja sehän on hyvä asia?

"Sodan juurisyy: yhden mielivaltaisen johtajan identiteettikriisi?"
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty maalis 14, 2022 12:25:28 ip HS:n toimittaja-valokuvaaja Kaisa Rautaheimo kertoo kolumnissaan opiskelleensa yliopistossa viime vuosikymmenellä rauhan- ja konfliktintutkimusta. Hänellä pitäisi olla sekä toimittajana että kirjoittamastaan aiheesta oppineena työkalut käsitellä nyt meneillään olevaa Ukrainan sotaa. Katsotaanpa tämän rauhanoppineeksi esittäytyneen toimittelijan johtopäätökset:
"Sodan juurisyy: yhden mielivaltaisen johtajan identiteettikriisi?"
Emeritusprofessorin ja mahdollisesti Rautaheimon oppi-isänä toimineen Jyrki Käkösen näkemys saa edellisestä pontta:
"Katson myös, että niin politiikka kuin mediakin ovat epäonnistuneet Ukrainan kriisin käsittelyssä. Länsimaissa julkista keskustelua on hallinnut yksi tulkinta ja totuus."
"Yhden tulkinnan esittäminen on Suomessa ymmärrettävissä, koska se korostaa Venäjää uhkana ja tukee joidenkin pyrkimyksiä liittyä Natoon osoituksena läntiseen maailmaan kuulumisesta. "
"Yhden tulkinnan esittämisen ongelma on nyt siinä, että ihmisten keskuudessa vallitsee tiedotusvälineiden esittämä hämmennys siitä, kuinka on mahdollista, että Euroopassa jälleen soditaan. "

Lue lisää: "Sodan juurisyy: yhden mielivaltaisen johtajan identiteettikriisi?"
Kaikki eivät pääse Ukrainan muukalaislegioonaan
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
maalis 15, 2022 10:44:51 ip IL kertoo, että Ukraina ei ole päästänyt kaikkia suomalaisia tappelunhaluisia kaljupäitä maahan ja liittymään Ukrainan joukkoihin Venäjää vastaan. Se mahtaa olla pettymys, sillä Supo ilmoitti heti sodan sytyttyä, että se lopettaa Ukrainaan lähtevien sankarien seurannan. Eli ihan "polliisin" luvalla sai mennä, ja voiko sitä kuriin ja järjestykseen rakastunut enää enempää toivoa?
Joukko-osasto näitä varten olisi valmiina: "Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kutsunut ulkomaisetkin sotilaat aseisiin ja luonut erillisen ”muukalaislegioonan” kansainvälisille taistelijoille."
Kuten aina, Iltalehdeltäkin jäi kertomatta, että näitä "muukalaislegioonia" Ukrainassa on ollut pian kymmenen vuoden ajan sekä Venäjän että Ukrainan puolella.
Näillä uusilla Ukrainan vapaaehtoisjoukoilla sikäli kuin niitä voidaan edes perustaa, tuskin tulee olemaan mitään merkitystä sodankäynnin kannalta jo sekalaisen koulutuksen tai paremminkin sotilaskoulutuksen puuttumisen vuoksi.
Sen sijaan heistä voi ainakin Suomessa muodostua paluujoukkona jonkinlainen äärioikeiston vaikkapa katuväkivaltaan pystyvä sakki, jolla voi olla nykyisen ja tulevan venäläisvastaisuuden hengessä suurempi yleinen hyväksyntä, median ymmärrys ja nykyistä vieläkin suurempi poliisin ja syyttäjälaitoksen hiljainen suojelu.

Ukraina käy piiritystaistelua kansainväliselle medialle?
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
maalis 21, 2022 11:29:10 ap Yle kertoo näin: ”Mariupolin kaupunki ei ole antautumassa venäläisjoukoille maanantaiaamuun mennessä, kertoo Ukrainan varapääministeri Iryna Vereshtshuk uutissivusto Ukrayinska Pravdan mukaan.
– Olemme ilmoittaneet Venäjälle, että antautuminen ja aseiden laskeminen ei tule kuuloonkaan, Vereshtshuk kertoo.”
Jos Venäjä syyllistyy sotarikokseen myös Mariupolin kohdalla, niin ei ole kaukana etteikö Ukrainakin jo käytä Mariupolin asukkaita ihmiskilpenään piiritystaistelussa, jota Ukraina ei voi voittaa. Mariupol on jäänyt täysin eristyksiin kymmenien kilometrien päähän Ukrainan joukoista ja ellei se antaudu, se pommitetaan tuhkaksi asukkaineen ja puolustajineen.
Vaikka Venäjän ei pitäisi ja saisi tehdä niin, sen tavat tiedetään ja Mariupolin asukkaita ja sitä puolustavia sotilaita ei pitäisi työntää enempää lihamyllyyn. Epätoivoisella taistelulla ei voiteta Ukrainalle aikaa ja väistämättömän edessä antautuminen olisi paras ja inhimillisin vaihtoehto.
Kyse on nähdäkseni siitä, että Ukraina käy tätä piiritystaistelua kansainväliselle medialle ja hankkii Venäjän julmilla menettelytavoilla muun maailman myötätuntoa ja siinä tarkoituksessa tapattaa tiettävästi 90-prosenttisesti venäjänkielisen Mariupolin asukkaita ja omia joukkojaan. Mariupolin tuho tulee järkyttämään ja hämmentämään myös venäläisiä sekä Ukrainassa että Venäjällä ja sekin kuuluu Ukrainan sotasuunnitelmaan.
Häviöllä oleva ja oikeutettua puolustustaistelua käyvä ei ole aina ja kaikessa oikeassa ja moraalisesti parempi aina ja kaikessa, eikä sen kertominen ole nytkään putinismia. Korostan vielä kerran, että Venäjä on syyllinen ja vastuussa jokaisesta ihmishengestä Mariupolissa, mutta Ukraina voisi ilman mitään sotilaallisia ja moraalisia menetyksiä pysäyttää Venäjän lihamyllyn ja se ei sitä tee. Tämä on fakta, joka on voitava todeta ja vaikka se joitakin kiukuttaisi.

KU: Kielteinen Nato-kanta ja median arvostelu on putinismia
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty maalis 22, 2022 12:44:13 ap En alkuunkaan ymmärrä puolueeni vasemmistoliiton ja sen äänenkannattajan Kansan Uutisten toimintaa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho on vaatinut, että puolue lähtee hallituksesta, jos Suomi päättää hakea Nato-jäsenyyttä:
”Meidän hallitukseen menemisen kynnyskysymyksenä oli, että sotilasliiton jäsenyyttä ei haeta. Siitä sen voi päätellä. Meillä on myös voimassa olevan tavoiteohjelman selkeä linjaus, että vasemmistoliitto vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.”
Tuo Nato-vastaisuus edustaa yhä myös puoluekentän enemmistön näkemystä. Uusissa mielipidemittauksissa ei- ja kyllä-äänet ovat menneet suurin piirtein tasan vain epävarmojen lisääntyessä.
Yrttiaho on täysin aiheellisesti muistuttanut näistä mittauksista:
”– Kun tilanne on rauhallisempi, niin silloin saadaan [mittaus]tuloksia, jotka vastaavat paremmin kansalaisten pitkän ajan näkemystä. Olen Ylen hallintoneuvoston jäsen ja pidän vastuuttomana, että julkisen palvelun yleisradioyhtiö lähtee kriisin ja varsin vahvan informaatiovaikuttamisen kampanjoiden ollessa päällä tekemään viikoittaisia gallupeja.”
KU:n Hirvasnoron mukaan ”Näin puhuu aito putinisti. Venäjällä riippumattomat tiedotusvälineet leimattiin ulkomaisiksi agenteiksi ennen hyökkäystä Ukrainaan ja nyt ne on suljettu muutamaa vahvan sensuurin alla toimivaa lukuun ottamatta kokonaan.”
Yrttiahon Nato-kanta ja median tapojen arvostelu ei ole putinismia. KU:n harjoittama leimakirveen heiluttelu ja päidenkatkonta on.
Kansanuutiset.fi

Suomalaisen maatalouden riskit on kansallistettu ja voitot yksityistetty
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty huhti 08, 2022 2:34:08 ip Yleltä kerrankin melko rehellinen juttu maataloudesta. Viljelijöille on tulossa paras vuosi koko EU-aikana. Lisäksi tuet ja uudet tukipaketit päälle.
Nyt vain pitäisi miettiä, miksi me maksamme näitä EU:n ja ilmeisesti koko maailman avokätisimpiä maataloustukia kotimaasta ja EU:n kautta. On annettu ymmärtää, että ruoan hinnan alentamiseksi. Niin ei ole tapahtunut kuin ulkomailla, jonne tukia valuu maatalousviennin mukana.
Ja nyt viljelijät nostavat viljan ja sitä kautta kaiken ruoan hintoja tuleva sato mukaan lukien paljon enemmän kuin kohonneiden tuotantokustannusten verran. Perusteenaan on vain se, että kansainvälisissä viljapörsseissä hinnat ovat nousseet kohisten.
Kun jututin edellisen hintapiikin kohdalla suurimpien leipomoyritysten ostojohtajia, he kertoivat aika tuohtuneina hinnakorotuksia perustellun juuri sillä, että "hinnat nousevat koska ne nousevat". Viljelijät myös kaavailivat vuokraavansa rahtialuksia laivatakseen viljaa ulos. Tuohan oli pelkkää uhittelua ellei kiristystä.

Korkeampi palkka, ura ja vähemmän vastuuta kodin ja lasten hoidosta
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty huhti 11, 2022 11:12:37 ap Juttu kertoo, että yhteiskunnan täydellinen tasa-arvo, korkea koulutustaso, lähes maailman korkein aineellinen hyvinvointi ja kaikki mahdolliset tukiverkot, oma korkea status tai edes isän muuttuminen toiseksi äidiksi ja kaikkien töiden ja vastuiden jakaminen ei tee äitiä onnelliseksi. Kun asiat ovat noinkin päin peffaa, tarvitaan vielä kallonkutistajan apua.
Jutussa kerrotaan, että "Suomessa pitäisi dosentti Matilda Sorkkilan mukaan pohtia sitä, miten äitien työssäkäynti mahdollistetaan ilman, että he uupuvat vanhempina." Lisäksi vielä äitiyden status pitäisi nostaa nykyistäkin korkeammalle.
Eli yhteiskunnan pitäisi tukea enemmän ja isän käydä työssä vähemmän, että rouva saisi sekä äitiyden tuomat ilot ja äitiydelle rakennetun korkeamman statuksen lisäksi vielä työssäkäynnin tuomat edut, eli palkan, uran ja vähemmän vastuuta kodin ja lasten hoidosta.
Tässä on yksi niin sanotun ensimmäisen maailman ongelmista. Kun on yltäkyllin kaikkea, mikään ei silti riitä eikä rääkyminen vähene vaan lisääntyy. Vaatimukset muulle yhteiskunnalle käyvät aina vain kohtuttomimmiksi ja lopuksi vaaditaan toisensa poissulkevia asioita, joita ei voi toteuttaa yhtä aikaa. Ja ahistaahan se.
https://yle.fi/uutiset/3-12394359

Sivu 2 / 2