SSAB:n terästehdas olisi Fennovoiman ydinvoimalan suurin asiakas
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Helmi 22, 2022 6:26:03 ip Fennovoiman Hanhikivelle jo maanrakennustöiden osalta tekeillä olevasta ydinvoimalasta tehdään uusi riskinarvio. Eli nyt on tekeillä riskinarvio siitä, voidaanko Suomen hiilidioksidipäästöjä vähentää ainakin 7 prosentilla vai ei. Myös muut lukuisat ja merkittävät ympäristöhyödyt menetettäisiin voimalan myötä.
Kirjoitin hiljan seuraavasti: Pyhäjoen Hanhikivelle rakenteilla olevan ydinvoimalan kohdalla ei muisteta koskaan mainita, että voimalan välittömässä läheisyydessä on Suomen suurin saastuttaja ja samalla 2. suurin sähköenergian ja suurin fossiilisten polttoaineiden käyttäjä SSAB:n terästehdas. Rautaruukki aiemmalta nimeltään. Se olisi voimalan tärkein yksittäinen asiakas.
Kaupungin kokoinen ja masuuneineen korkeuksiin nouseva terästehdas ei ole myöskään osunut yhteenkään voimalaitoshanketta esittävään valokuvaan, eikä kukaan ole vahingoissakaan maininnut, että terästehdas voisi korvata oman fossiilisten varassa olevan sähköntuotannon – muistaakseni teholtaan lähes 70 megaa - ydinvoimalla tuotetulla sähköllä. Tuon 70 megan lisäksi SSAB tietenkin hankkii vesivoimalla tuotettua sähköä.
SSAB on hiljan kehittänyt hiilivapaan teräksen tuotantovalmiiksi saakka. Teräs tai paremminkin rauta tuotetaan nyt masuuneissa, mutta hiilivapaa tehdään valokaariuunissa. Masuuni, jollaista minäkin olen ollut tekemässä ja teettämässä, on ison vesitornin kokoinen laitos, jossa malmi muuttuu palavan koksin avulla sulaksi raudaksi. Vuonna 2030 toinen masuuni suljetaan ja korvataan mainitulla valokaariuunilla. Toinen masuuni ja koksaamo suljetaan 2040. Tämä kaikki sillä ehdolla, että sähkön hinta ei karkaa.
Lue lisää: SSAB:n terästehdas olisi Fennovoiman ydinvoimalan suurin asiakas
Ukrainassa sotii kymmeniä vapaaehtoiskokoonpanoja vierastaistelijoineen
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty helmi 24, 2022 5:44:54 ip Muuan huomio Putinin mahdollisista kohteista. Suomalaisessa mediassa esiintyy kaksi "vierastaistelijaa" Donbasissa: Toinen on Janus Putkonen - nähdäkseni jonkinlainen tiedottaja - ja sitten häntä vastaan Azov-natsit Ukrainan puolella.
Tiedotusvälineiltä on jäänyt herttaisesti kertomatta, että jo Ukrainan puolella sotii jopa useita kymmeniä erilaisia vapaaehtoiskokoonpanoja vierastaistelijoineen. Wikipedian lähteiden mukaan erilaisia ryhmittymiä oli 50 jo vuosia sitten. Myös Venäjän tai Donbasin puolella on lukuisia erilaisia vapaaehtoisjoukkoja.
Ukrainan puolella sotii kotoperäisiä äärioikeistoryhmittymiä, äärioikeistoa lähes kaikkialta maailmasta, tataareja, tsetseenejä ja noista erillisiä muslimijoukkoja. Yhtä rahoittaa Turkki ja loppujen rahoitus on hämärän peitossa.
Noiden vapaaehtoisnatsien - eräänlaisten ISIS-natsien - rooli ja yllättävän usein länsivaltojen puolelta löytyvien muslimijoukkojen osuus on jäänyt mediassa kertomatta, ovathan ne tietyllä tavalla suomalaisen Nato-median omia joukkoja, "meidän miehiä".
https://en.wikipedia.org/wiki/Combatants_of_the_war_in_Donbas?
Jussi Niinistö kollegastaan: "James Mattis on soturimunkki ja taistelukentän hullu koira"
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Mutta tämähän on sitä joidenkin kehumaa Ylen tasapuolista uutisointia...
Jos nyt joku muistaa, tämä Jussi kävi ministeriaikanaan vierailulla Yhdysvalloissa ja hänelle järjestettiin oikein valtiomiesseremoniat, joiden vaikuttavuutta Jussi kehui silmät kiiluen. Hän tapasi myös USA:n puolustusministeri James Mattisin. Jussi (51 v.) kertoi kokoomuksen Verkkouutisille, että se Amerikan James-setä on soturimunkki ja taistelukentän hullu koira. Lapsellinen arvio jopa 10-vuotiaalta.
Biden: Yhdysvaltojen sotilaat eivät taistele Venäjää vastaan Ukrainassa
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Sotilaallista apua tarjotaan, taloudellisia pakotteita asetetaan ja joukkojakin lisätään, mutta vain Euroopan Nato-maihin. Ukrainan puolelle Yhdysvaltojen sotilaat eivät astu.
"He eivät taistele, eivätkä tule taistelemaan", Biden paalutti puheessaan, kuten hän on tehnyt toistuvasti jo ennen Venäjän hyökkäystä.
(...)
”Kyseessä on maailmansota, jos amerikkalaiset ja venäläiset alkavat ampua toisiaan”, hän sanoi."
Tuo, ettei aloita maailmansotaa on tietenkin vähintä, mitä tuleekin luvata. Ja lisäksi apulaissotilasprofessori majuri Antti Paronen mainitsi AlfaTV:n haastattelussa eilen, että USA:lla on kokemusta ja paljon erikoisjoukkoja nk. proxy-sodan organisoimiseen mutta jätti tietenkin ilmaan, tekeekö se nyt niin.
Oikeastaan pitäisi kysyä, eikö USA ole jo niin toiminutkin ja omia joukkoja ei tarvitsekaan käyttää tulen alla?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008641167.html
Kenet tulee pelastaa?
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
- Halla-aho ehdotti että pakolaisia Välimerellä pelastavia järjestöjä pitäisi rangaista
- Kun EU sopi Turkin kanssa Syyrian pakolaisten leirittämisestä alueelleen sietämättömiin olosuhteisiin
- Kun Välimeren rannikolla pakolaisten veneitä työnnettiin takaisin mereen Kreikan ja EU:n rajavalvojan Frontexin toimesta
- Kun Puola yhtenä monista aitasi pakolaiset rajansa taakse
Vähän kiusallinen kysymys, mutta eiköhän jokaisen poliittinen omatunto osanne valikoida ne sopivat pelastettavat...
Tutkija: Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on paikallaan junnaavaa
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
"Ukrainan tilanne ja nimenomaan Venäjän toiminta Ukrainan kohdalla ovat viime viikkoina nostattaneet kiihtynyttä keskustelua Suomessa. Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta kansainvälisen järjestelmän näkökulmasta ovat pelottavuutensa ja traagisuutensa lisäksi käänteentekeviä ja voisivat tarjota paljon kansainvälistä politiikkaa tarkasteleville. Suomalainen keskustelu on kuitenkin harmittavan usein kääntynyt tilanteen analyyttisesta purkamisesta turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, joka on pyrkinyt vanhoihin, totuttuihin ja ummehtuneisiin uomiinsa. Keskustelu on asemoitunut tuttuun tyyliin historiamme, Venäjä-pelon, Nato-jäsenyyden sekä länsijohtoisen kansainvälisen järjestelmän pysyvyyden ja kiistämättömyyden ympärille, Noora Kotilainen kirjoittaa. [Kotilainen on tutkijatohtori Maanpuolustuskorkeakoulussa ja vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa.]
Viime aikojen suomalaisessa keskustelussa voi nähdä Venäjän uhkaa korostavan, ja sotilaallista liittoutumista kannattavan niin kutsutun realistisen koulukunnan argumentaation kovasti vahvistuneen. Tämä äänekäs ryhmä suhtautuu maailmanjärjestykseen normatiivisesti ja on huolissaan kansainvälisen järjestelmän liukumisesta poispäin läntisestä hegemoniasta. Tässä vanhoihin Nato-juoksuhautoihin kangistuneessa keskustelussa sotilaallisen liittoutumisen autuaaksi tekevää voimaa epäilleet tahot ovat usein leimaantuneet idealistisiksi haihattelijoiksi tai jopa Venäjän autoritaarisen politiikan puolustajiksi. Ukrainan kriisi on nostanut jakolinjoja maamme keskusteluilmapiirissä ja paljastanut suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun paikallaan junnaavan ja mielikuvituksettoman luonteen."
https://politiikasta.fi/suomalaisen-ukraina-keskustelun-nato-jumi/
Sivu 2 / 4