Yläpalkiin tekstiä Yläpalkiin tekstiä  Yläpalkiin tekstiä  Yläpalkiin tekstiä  Yläpalkiin tekstiä  Yläpalkiin tekstiä 

Päivitetty helmi 21, 2022 9:12:22 ip Hesari kertoo näin: "GEORGIAN oppositiojohtaja ja entinen presidentti Mihail Saakašvili ilmoitti maanantaina oikeudessa aloittavansa uuden nälkälakon, kertoo uutistoimisto AFP.

Hänet on palautettu vankilaan vankisairaalasta, jonne hänet siirrettiin ensimmäisen nälkälakkonsa päätteeksi kriittisessä tilassa. Saakašvili oli ollut syömättä 50 päivää ja kärsii yhä vaikeista oireista ja sairauksista.

SAAKAŠVILIA sairaalassa tutkineiden lääkärien mukaan hän on kärsinyt paitsi nälkälakosta myös kidutuksesta ja muusta huonosta kohtelusta vankilassa.

LÄNSIMIELINEN Saakašvili toimi Georgian presidenttinä vuosina 2004-2013. Hänet pidätettiin viime vuonna 1. lokakuuta pian sen jälkeen, kun hän palasi salaa maanpaosta Ukrainasta.”

Lääkäreiden kertomukset Saakašvilin kohtelusta voinee hyvinkin uskoa. Siinä onkin sitten kaikki se, mikä uutisesta voi ottaa sellaisenaan.

Saakašvililllä, jota on vastustettu suurmielenosoituksin, ei tiettävästi ole mitään oikeaa oppositiota johdettavanaan eikä hän ole ”länsimielinen”, vaan varmaan yhä edelleenkin CIA:n palkkarenki ja USA:n kouluttama ja palkkaama ammattivallankumouksellinen ellei -rikollinen. Hänhän oli junailemassa NED:n - eräänlaisen CIA:n filiaalin - järjestämän nk. värivallankumouksen Georgiaan ja myös hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan ja samalla tietenkin koko Georgian sodaksi kutsutun ja tappioon päättyneen kahakan.

Varustautuminen hoideltiin aiemmasta 40-kertaistetun sotilasbudjetin ja USA:n, Israelin ja Ukrainan avulla, kuinkas muuten.

Tämän jälkeen Saakašvili ehti ETYJ:n vaalitarkkailijoiden puheenjohtajan mukaan väärentää hyväkseen yhdet presidentinvaalit. Seuraavat vaalit Saakašvilin puolue hävisi selvästi, jolloin Saakašvili lähti tai käskettiin Ukrainaan, jossa hänestä tehtiin Odessan alueen kuvernööri.

Pian hän tietenkin riitautui Ukrainan presidentti Petro Porošenkon kanssa ja häneltä poistettiin Ukrainan kansalaisuus. Hän perusti puolueen kaataakseen Porošenkon, mutta Ukraina karkotti hänet Puolaan, josta hän muutti edelleen Hollantiin.

Georgiassa häntä odotti kaksi vankeustuomiota, toinen yrityksestä peitellä pankkiirin murha ja toinen opposition asianajajan pahoinpitelyn todisteiden peittelystä.

Ukrainan tuore presidentti Zelenski palautti Saakašvilin kansalaisuuden ja antoi jonkinlaisen virankin. Lokakuussa 2021 Saakašvili palasi tai palautettiin salaa Georgiaan. Hänet pidätettiin saman tien kuten odottaa sopi.

Helsingin Sanomilta jäi siis jotain oleellista kertomatta tästä ”länsimielisestä oppositiojohtajasta.” Kuinka taas sattuikin.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008631958.html